perjantai 5. lokakuuta 2012

Onko jo lokakuu?




Olen todella hukkunut ja uponnut arkeen niin, että viime kerrasta täälläkin on jo taas pitkä aika. Uppoutuminen ei kuitenkaan ole ollut onneksi huono asia eikä ollenkaan masentavaa, päin vastoin. Tuntuu hyvältä, että arki rullaa ja on mukavalla tahdilla menoa, lasten touhuja ja puuhaa. Arjen raskautta on hellittänyt myös kiitettävällä tavalla osittainen hoitovapaa, jolle jäin tästä syksystä alkaen. Päivä viikosta varattuna kotitöille helpottaa arkea kummasti! Työviikko päättyy torstaina, ja heti töiden jälkeen olen lähtenyt viemään esikoista sählyyn. Tunnin sählyn aikana käyn juoksemassa läheisessä metsässä, jonne on tehty loistavat pururadat. Pään nollaus työviikosta juosten metsässä on parasta alkua viikonlopulle, se on oikea henkireikä. Viikonlopun alku jatkuu sitten nautinnollisella, rauhallisella ja tehokkaalla siivouksella perjantaina aamupäivällä, kun rauhallisen aamun jälkeen olen saatellut lapset koulun ja hoitoon. Lasten viikonloppu pääsee alkamaan perjantaina hyvissä ajoin ja viikonloppu on rauhoitettu yhdessäoloon, kun siitä ei enää tarvitse käyttää aikaa kotitöille samalla tavalla kuin ennen. Luksusta ja niin tarpeen - suosittelen. :)




Nämä kuvat ovat viime lauantain metsäretkeltä. Pakattiin lasten kanssa eväät mukaan ja lähdettiin ihmettelemään luontoa, kuvaamaan ja etsimään sieniä. Täydellistä syyspuuhaa!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän viestin käynnistäsi, teet minut hyvin iloiseksi! :)